Ensimmäinen vuosi fysioterapiayrittäjänä
Edellisestä blogitekstistä vierähtänyt tovi. Tämäkin teksti piti saada jo aiemmin julkaistua mutta töitä ollut siihen malliin että joutunut lykkäämään, koska oma jaksaminen ollut hieman kortilla. Kuitenkin, ensimmäinen vuosi yrittäjyyttä itsenäisenä ammatinharjoittajana tuli täyteen elokuun alussa -21. Ammatinharjoittajaksi lähteminen ei ollut itsellä millään tavalla tavoite tai edes ajatuksissa missään vaiheessa ennen kuin tuli tähän tilanteeseen johtanut kysymys ja siitä seurannut lumipalloefekti vuosi sitten touko-kesäkuun vaihteessa. Esimerkiksi opintojen aikana oma ajatusmaailma oli että en ikinä lähde yrittäjäksi. Tässä sitä nyt ollaan.
Mikä tämä kysymys ja sen seuraus sitten oli? Kuntokeskus Positiven Nana kyseli yhtenä perjantaina kiinnostaisiko tulla tekemään heidän tiloihinsa fysioterapia- ja hierontahommia. Meillä oli aiemmin Nanan kanssa ollut puheissa jo että voisin jonkun päivän silloin tällöin käydä tekemässä siellä mutta asia oli jäänyt taka-alalle hautumaan. Kerroin tästä kysymyksestä vanhalle työnantajalleni maanantaina puhelimessa ja perjantaina sekä lauantaina kun näimme niin hän kyseli tarkemmin paikasta ja ajatuksistani. ''Kerro sitten miten päädyt tekemään ja minkälaisella aikataululla, mieti rauhassa. Olen varma että selviät ja kyllä kannustan sinne menemään'' oli viimeisimmät kommentit. Maanantaina töihin päästyäni entinen työnantajani ohimennen ilmoitti: ''pistin elokuun alusta sinunkin kalenterit sulkuun, turha sitä jahkailla, lähdet sinne Positivelle''. Eli pienen pakon sanelemana selvittämään toiminimen perustamista, meidän alan lainsäädäntöä ja kaikenlaisia lupa-asioita. Kesä 2020 menikin vauhdikkaasti palkansaajana töitä tehden ja uuden toiminimen perustamisen merkeissä. Elokuussa 2020 aloitin työskentelyn Positivella.
Moni on kysynyt onko työni mitenkään muuttunut tässä vuoden aikana ja olenko oppinut jotain uutta? Lyhyesti sanottuna on ja on. Työnkuvani on monipuolistunut entisestään. Ammatinharjoittajana tekeminen mahdollistaa laajemman kentän töille verrattuna palkansaajana olemiseen. Itse olet vastuussa kaikesta ja teet kaikki päätökset. Aiemmin työnkuvaani kuului lähinnä asiakastyö ja siihen liittyvät kirjaukset ja suunnittelut. Nykyään asiakastöiden lisäksi kaikki laskutuksista kirjanpidon täyttämiseen ja erinäisiin muihin pakollisiin paperihommiin liittyvät asiat tulee hoitaa. Kaikki verotuksiin, virallisiin ilmoituksiin, kirjanpidon täyttämiseen liittyvät hommat ovat uusia itselle ja paljon niihin on joutunut aikaa käyttämään ja opettelemaan. Eikä ne tule luonnostaan vieläkään vaikka jonkinlaisen tatsin saanutkin aikaiseksi.
Pakollisten paperihommien lisäksi on onneksi tullut positiivisiakin mahdollisuuksia. Muun muassa yleisurheilijoiden mukana kisa- ja leirimatkat on helpompi järjestellä. Edellisessä työpaikassa ollessani reissut olisivat olleet melko helposti järjesteltävissä, mutta nyt vielä helpompaa. Keväällä tulikin noin viikon varoitusajalla lähdettyä Puolan Torúniin yleisurheilun EM-hallikisoihin fysioterapeutin roolissa mukaan. Siitä reissusta voit lukea täältä. Kesällä sitten reissu Romanian Cluj-Napocaan joukkue-EM:n 1.liigaan. Opettavaisia ja mielenkiintoisia reissuja itsellekin. Päivät ovat pitkiä, mutta monellakin tapaa antoisia. Korona on tuonut omat mausteensa reissuihin mm. testaamisrumbineen ja karanteeneineen.
Normaalin asiakastyön lisäksi myös erilaisten ryhmien ja tuntien ohjaus on mahdollistunut ns. normaalissa työarjessa. Elokuusta -20 toukokuuhun -21 asti pidinkin Jyväskylän nuorisoseuran kautta avointa kahvakuulatuntia ulkona. Lisäksi pilateskoulutuksen jälkeen pilatestuntien pitäminen on tullut uutena osana mukaan.
Ehkä itselle erilaisimpana ja melko mielenkiintoisena työkeikkana oli EFG Jyväskylälle toteutetut tuotteiden mainosvideot ystäväni Heinin ja kuvaajan kanssa syksyllä -20. Aluksi toiveet EFG Jyväskylän päästä, suunnittelua ja pohdintaa miten käsikirjoitukset videoilla menevät ja miten saamme huomioitu työergonomiset asiat kuvauksissa, ideoiden esitys ja sitten itse toteutukseen. Opiskeluaikana oli tullut joitakin videopätkiä kuvailtua, mutta tämän projektin myötä pääsi kunnolla tekemään mainosvideoita, joissa tuli hyödynnettyä omaa fysioterapiapuolen ammattitaitoa. Minkälaisia videoita sitten saimme aikaiseksi? Niitä pääset kurkkaamaan täältä!
Joulukuussa -20 tuli eksyttyä myös Jyväskylän Gradialle työelämän edustajana arvioimaan hieronnan erikoisammattitutkinnon urheilijan lihashuollon näyttöjä. Tammikuusta kesäkuulle tuli mukaan hieronnan ammattitutkinnon opiskelijoiden oppilaanohjauksia sekä näytönarviointeja. Mitä oppilaanohjaukset tarkoittavat? Tarkoituksena on että opiskelijoilla on joko joku Gradian opettajista tai meistä työelämänedustajista paikalla kun he ottavat koulun tiloissa hieronta-asiakkaita. Meidän roolimme on seurailla ja auttaa opiskelijoita erinäisissä asiakastilanteissa. Koronan vuoksi oli pätkiä, jolloin ulkopuolisia asiakkaita ei saanut opiskelijoille tulla, joten alkuperäinen tarkoitus muuttui. Keväällä kävimme opiskelijoiden kanssa erilaisia aiheita tuki- ja liikuntaelinten hoitamiseen liittyen esim. penikkavaivojen synty ja kotiharjoitteet, raskaana olevan hieronta sekä arven käsittely. Näytönarvioinneissa opiskelijoilla on hieronta-asiakkaita, joiden hoidon seuraamme ja arvioimme peilautuen tiettyihin arviointikriteereihin.
Vaikka ensimmäinen vuosi on mahdollistanut paljon monipuolisemman työnkuvan niin korona on tuonut sitten suuren epävarmuuden. Korona on joillakin aloilla vaikuttanut paljonkin ja esim. meidän alallamme näkyi selvä lasku asiakasmäärissä. Korona-aikana uuden yrityksen perustaminen tuntui hullulta ja paljon se on harmaita hiuksia aiheuttanutkin. Oma asiakasmäärä on ollut vahvasti kytköksissä koronan eri vaiheisiin. Rauhallisempi vaihe tartunnoissa on saanut ihmisiä herkemmin liikkeelle kun taas suurempien tartuntapiikkien sattuessa on tiennyt että seuraavat viikot tai jopa kuukausi voi olla hiljaisempaa. Välillä on saanutkin laskeskella, että miten saa edes yrityksen pakolliset kulut maksettua saati sitten asuntolainan ja muut yksityiselämän menot huomioitua. Vaikka tiukkaa välillä on tehnyt ja oma stressitaso ja jaksaminen on ollut välillä kortilla niin eteenpäin porskutellaan. Yrittäjyys on opettanut jo nyt paljon ja tulee varmasti myös jatkossa paljon opettamaan. Joku on joskus tässä jo kysynytkin, että tuleeko FysioMotive laajentumaan ja hankkimaan täysin omat toimitilat. Koen, että vielä ei ole sen aika vaan katsotaan miten ensin näin pienyrittäjänä homman saa toimimaan ennen laajentamisajatuksia ja -touteutuksia. Mielenkiinnolla odotankin mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä on tullut myös yrityksen nimissä somea tehtyä. Aika ja oma jaksaminen ollut ajoittain hieman kortilla ja panostus some-maailmaan ei ole ollut parasta, mutta tasaisen epäsäännöllisesti sinne on tullut mm. haasteliikkeitä, liikevinkkejä sekä asiafaktoja tuotettua. Käy ottamassa facebookissa ja instagramissa @fysiomotive seurantaan niin pääset näkemään mitä kaikkea sinne ilmestyy.
Herättikö teksti jotain ajatuksia tai kysymyksiä fysioterapian toiminimiyrittäjyyteen liittyen? Onko korona vaikuttanut sinun tuloihisi jollain tavalla? Tuliko työnkuvassa jotain uutta yllättävää?