Elämää kipupotilaan kanssa - osa 3.

Kolmannessa ja viimeisessä osassa tulee selville mm. syitä miksi halusin kirjoittaa nämä tekstit ja enemmän omia ajatuksiani olla osana kipupotilaan elämää. Tämänkaltaisissa kipu-caseissa, kuten myös muissa pitkäaikaisissa terveyshaasteissa esimerkiksi masennuksessa, lähipiirin merkitys korostuu. Onneksi viime aikoina on vähän enemmän ollut esillä mikä merkitys niillä lähimmillä ihmisillä on esimerkiksi huippu-urheilijan arjessa. Etenkin parisuhteen toinen osapuoli on usein koetuksella oli kyseessä sitten kipuilija, masentunut tai vaikka huippu-urheilija. Tuki, turva, tsemppari, kodinhoitaja, psykologi... Kaikkia näitä se läheisin ihminen on ja vielä enemmän. Tai niinkuin välillä on ollut fiilis: kaatopaikka eli paikka, jonne voit kipata kaikki roskat tai priimakunnossakin olevat asiat.

Tommi ei meidän tavatessamme ollut millään lailla eläinihminen. Minun mukanani kulkeutui kumminkin koira, Hero, josta pienen alkuvaikeuden jälkeen on kehkeytynyt yksi tärkeä arjen piristäjä Tommille. Kaikki muut lähipiiristä ovat olleet päivät töissä, joten Hero (6v. jackrussellinterrieri) on ollut Tommin seurana. Aina sen kuuntelijan ei tarvitse olla ihminen vaan se voi olla myös eläin tms. jolle ihminen voi purkaa tuntemuksiaan. Kunhan jokaisella olisi joku eikä kukaan jäisi yksin.

Itseäni on usein turhauttanut Tommin tilanne, kun itse ei ole osannut oikein asialle tehdä mitään. Kipujen alkaessa olin itse vasta valmistunut fysioterapeutti, joten tuntui että tilanne olisi itselle liian haastava hoitaa, jos asiakkaaksi olisi vastaavanlainen tapaus tullut. Sitä se on näyttänyt olevan monelle muullekin sote-alan ammattilaiselle. On kuitenkin ollut mielenkiintoista ammatillisesta näkökulmasta nähdä koko prosessin etenemistä. Omasta ammatillisesta kehittymisestä esimerkkinä: en ole missään vaiheessa voinut sanoa, että olisin väheksynyt kenenkään tuntemaa kipua tai sen kivun vaikutusta elämään, mutta viimeiset vuodet ovat saaneet ymmärtämään asiaa täysin eri näkökulmista. Koen, että osaan toimia kipuihmisen kanssa paljon laajemmasta näkökulmasta katsoen, kuin monet muut kollegani.

En ole kokenut missään vaiheessa Tommin kipujen olevan taakka, vaikka kuluttavaa se läheisenä olo on ollut. Huolehdin omista asioistani ja arjestani, mutta etenkin pahimpina aikoina olen vahvasti ollut kannattelemassa myös Tommin arkea. Jos itsellä on ollut jotain huolia tms, niin usein ne on joutunut sysäämään sivuun ja pitämään itsellään, koska on kokenut että ne on kuitenkin Tommin kipuihin ja tilanteeseen verrattuna erittäin vähäpätöisiä. Omista asioistaan ei halua valittaa kun tietää että toisella menee paljon huonommin. Enemmän yrittää vain tsempata ja tukea toista.

Olen löytänyt itselleni sopivia tapoja saada ajatuksia muualle (esim. luonnossa koiran kanssa liikkuminen, neulominen), mutta kaikki eivät välttämättä ole näitä itselle sopivia keinoja löytäneet. Monelle ei missään vaiheessa tule mieleen, että niin kipu, masennus ymym. koskevat myös sitä lähipiiriä ja sen jaksamista eikä vain sitä henkilöä itseään. Se henkilön läheinen voi reagoida vahvasti toisen olotilaan ja pyrkii olemaan vahva, kantava voima, joka kannattelee molempia/koko perhettä. Se läheisin ihminen voi olla vahva, mutta myös muut siinä lähellä voivat reagoida toisen tuntemuksiin. Esimerkiksi Tommin kohdalla eräs on reagoinut pahoina migreenikohtauksina, koska on ollut huolissaan Tommin tilanteesta.

1,5 vuotta sitten hämmennyin kun itselleni tuli ensimmäisen kerran kysymys ''mitä sulle itsellesi oikeesti kuuluu ja miten sinä jaksat?''. Muistan sen tilanteen elävästi: meinasin pillahtaa itkuun siellä kahvilassa vaan sen takia, koska joku kysyi omaa jaksamistani. Tilanteen ajattelu nostaa edelleen tunteet itselläni pintaan. Kaikki aiemmat kysymykset ihmisiltä jaksamisen suhteen oli aina kohdistunut Tommiin. Muun muassa omat kaveritkin kysyivät ''miten Tommi on jaksanut, onko ollut haastavia päiviä''. Seuraavan kerran vastaavanlainen kysymys/ihmettely tuli noin pari viikkoa sitten minulle ''oon usein miettinyt miten sinä itse jaksat?''. Tommi itse on ollut usein huolissaan minun ja vanhempiensa jaksamisesta ja on usein kysynytkin minun tuntemuksia. Joskus ihmettelin, että miksi se haluaa häätää minua käymään Joensuussa tai kaverin luona jossain muualla. Silloin heränneitä ajatuksia: ''Eikö seurani kiinnosta enää? Meinaako se touhuta jotain selkäni takana?''. Ajatukset olivat täysin oman pääni keksintöjä koska keskusteltuamme toisen ajatus on ollut se, että saan muutamaksi päiväksi muuta ajateltavaa enkä elä hänen kipuaan koko ajan.

Koen, että meidän parisuhteemme vahvuutena on ollut tilanne huomioiden avoimuus asioihin ja kommunikaatio. Olen kiitollinen Tommille siitä, että hän on ollut huolissaan omasta tilanteestaan huolimatta minun jaksamisestani ja ongelmistani. Loppujen lopuksi olemme puhuneet melko vähän itse kivusta. Toki välillä se on ollut puheissa, mutta enemmän itsekin on yrittänyt viedä toisen ajatuksia muualle. Ulospäin kummastakaan meistä ei ole näkynyt mitä kaikkea olemme kokeneet. Monesta uupuneesta tai masentuneesta ei välttämättä näe aluksi mitään poikkeavaa vaikka sisällä pyörii asioita. En ole pahoillani siitä, että juuri kukaan ei ole ollut kiinnostuneita minun jaksamisestani koska ''kyllä minä selviän''. Ja oikeasti olen selvinnytkin. Mutta kieltämättä koen, että olisin selvinnyt ja jaksanut toisen rinnalla vielä paremmin, jos joku olisi ollut kysynyt mitä minulle kuuluu. Sen takia haluankin korostaa: KYSYKÄÄ ja OLKAA KIINNOSTUNEITA myös sen henkilön lähipiirin jaksamisesta! Kysymällä voitte saada ihmeitä aikaan!

Tämän tekstin kirjoittaminen on toiminut itselläni myös eräänlaisena pään sisäisten asioiden läpikäyntinä. Kuten jo ensimmäisessä osassa kävi ilmi niin edes kummankaan lähimmät ystävät eivät välttämättä tienneet näitä asioita ja kokonaisuutta mitä olemme käyneet läpi. Tekstiä kirjoittaessa on tullut enemmän myös puhuttua ystävienkin kanssa näistä asioista ja sieltä on tullut muun muassa kommentteja ''nyt on peiliin katsomisen paikka'', ''oon olevinaan ollut perillä mitä teillekin kuuluu mut en oo tienny puoliakaan'' ja ''ei sustakaan näe päällepäin mitä kaikkee oot kokenut kun oot aina niin positiivinen ja ilonen ja ei sulla oo huonoo päivää''. 

Tuliko teksteissä jotain yllättävää ilmi mitä et ollut aiemmin ajatellut? Onko sinulla ollut vastaavanlaisia kokemuksia tai ajatuksia? Oletko ollut tämä ''läheinen'', jota muut eivät ole huomioineet? Kuulisin enemmän kuin mielelläni mitä ajatuksia, tunteita teksti/tekstit herätti! Haluan tuoda ihmisille tietoisuuteen asioita, jotka ovat monelle arkea mutta niistä ei puhuta ja niitä ei moni muu tiedä. Haluan tekstillä herättää ihmisiä ajattelemaan ja puhumaan. Haluan antaa tukeni jokaiselle, joka kokee sitä jossain muodossa tarvitsevan. Haluan saada sinut kysymään toiselta mitä toiselle kuuluu!