Elämää kipupotilaan kanssa - osa 2.
Edellisessä tekstissä kerroin miten kipu sekä lääkitys on avopuolisooni Tommiin vaikuttanut ja minkälainen case on ylipäätänsä kyseessä. Jatketaas tarinaa eteenpäin.. Todettakoon tässä vaiheessa että itseni tavoin Tommi on fysioterapeutti koulutukseltaan, mikä osittain ehkä antaa perspektiiviä tähän tekstiin.
Usein on tullut mietittyä, että mitä jos Tommi ei pystyisikään nukkumaan niin hyvin kuin nyt on pystynyt. Usko omaan paranemiseen ja töihin palaamiseen on ollut kova, vaikka usein on eri tahoilta lyöty jo lyötyä. Kenenkään ihmisen psyyke ei pitkällä aikavälillä kestä jatkuvaa kipua, jota muut eivät ymmärrä. Jos vielä olisi samanlaiset unenlahjat kuin allekirjoittaneella niin en ihmettelisi yhtään jos suuria romahduksia tapahtuisi. Ja kun selittävää lääketieteellistä syytä kivuille ei ole löytynyt useista eri kokeiluista huolimatta. Tommilla ei ollut sellaista vakuutusta, joka olisi kattanut syyn tutkimisen, vaan hän on mennyt julkista terveydenhuoltoa pitkin. Olen fysioterapeuttina itsekin kuullut tarinoita siitä, miten julkinen terveydenhuolto toimii, jos tapauksesi on yhtään ''epänormaali'' ja miten esimerkiksi Kela suhtautuu asiaan. Nyt sen on saanut kokea läheltä.
Missään vaiheessa kenelläkään terveydenhuollon ammattihenkilöllä ei ole ollut kokonaisuudesta minkäänlaista kuvaa. Lääkärit ovat katsoneet vain edellisen kanta-tekstin ja päätelleet omia diagnoosejaan sen ja edellisen tutkitun asian (verikokeet, magneettikuvat tms.) mukaan. Kaikki terveydenhuollon ammattihenkilöt eivät välttämättä ole ottanut kipua vakavasti tai eivät ole osanneet auttaa. Tuloksena muun muassa vastaantullut kommentti ''se on kuule sellainen homma ettet tule paranemaan tuosta ikinä''. Kyseessä lause, jota en ikinä itse tulisi sanomaan kenellekään, koska riskit lopulliselle romahdukselle ovat suuret! Koska kipuilu ei uhkaa henkeä, niin seuraava askel hoitopolulla on venynyt pitkäksi. Tommi on pahimpina aikoina vieraillut päivystyksessä ja päätynyt osastohoitoon kipujen vuoksi useammankin kerran. Seuraava steppiä odotellessa Tommi on omatoimisesti hakenut tietoa ja apua vaivaansa eri tahoilta, koska ei ole tyytynyt kohtaloonsa. Ja se avun hakeminen ei ole ollut mitään halpaa puuhaa (laskelmien mukaan noin 32 000€ mennyt). Onneksi Tommin vanhemmat ovat rahallisesti tukeneet hoitokäyntejä sekä antaneet perusturvan elämiselle.
Luonnollisesti rahatilanne vaikuttaa parisuhteessa ollessa myös minunkin toimintaani ja ajatuksiini. Meillä ei onneksi ole ollut missään vaiheessa suurta hätää tuen saannin vuoksi, mutta en voi kieltää etteikö itselläni olisi ollut huolta asiasta. Oma työ ei ole vielä säännöllistynyt ja olen tehnytkin useamman vuoden useampaan työtä, jotta saan elämiseen menevät kulut hoidettua. Useamman kerran on tullut mietittyä, että olisi esimerkiksi kiva käydä asiakkaiden välissä pidemmällä tauolla ulkona lounaalla tai kahvilla, mutta sitten on tullut todettua että siihen menee turhaa rahaa ja olen päätynyt ostamaan kaupasta halvimman ruuan että saa myöhemmin kauppareissulla ostettua laadukkaampaa ruokaa molemmille kotiin.
Vanhempien tuen lisäksi Tommi on sairaslomallaan saanut Kelalta sairauspäivärahaa sekä vuoden sairasloman jälkeen työkyvyttömyyseläkettä Ilmariselta. Moni Kelalta ym. muilta tahoilta tukia hakenut tietää minkälainen prosessi ja taistelu tukien saanti voi olla. Ikävä kyllä, se ilmeni myös tässäkin tapauksessa. Ensin lääkäriltä lausunto sairauslomaa varten, sitten tuen haku... Kuulostaa helpolta, mutta se on kaukana siitä. Useamman kerran tämänkin casen aikana on tullut tukia antavalta taholta lisäselvityspyyntöjä ja kieltäviä vastauksia. Esimerkiksi kela ja eläkevakuutusyhtiö ovat evänneet tuen perustuen lääkärin kirjoittamaan kohtaan ''ei motorista haittaa'' ja perustelu ''leikkauksesta on niin pitkä aika että olet valmis palaamaan töihin''. Itseäni pistää vihaksi kyseiset lausunnot, joita on tullut muillekin kuin Tommille. Toki on myös niitä, jotka ovat tyytyneet elämään yhteiskunnan varoilla, mutta suurin osa ihmisistä kuitenkin haluaisi elää normaalia elämää, johon kuuluu myös työarki. En ihmettele yhtään, että ihmiset tekevät radikaaleja, pahoja tekoja itselleen jos on esimerkiksi jatkuva kipu tai vaikka masennus mihin on hakenut aktiivisesti apua sitä saamatta, rahallinen tilanne on heikko ja edellä mainituilla päätöksillä viedään viimeinenkin taloudellinen tuki. Lähipiirin vaikutus korostuu kyseisissä tilanteissa suuresti.
Vaikka kipu ja kalliit hoitolaskut huomioiden ei kovin positiivista kuvaa arjesta saa, niin on ollut hienoa miten paljon molemmat meistä on päässyt verkostoitumaan alansa parhaisiin. Etenkin Tommi, mutta myös itse. Tommin hoitokäyntien myötä pääsin esimerkiksi seuraamaan ArtFysiolle heidän toimintaansa ja tutustumaan fysioterapia-alan yhteen taitavimmista terapeuteista, Ahosen Jarmoon. ArtFysio oli ensimmäinen paikka jossa kokonaisvaltainen hoitaminen konkretisoitui myös käytännössä. Tommin sanoin: lähestymistapa, miten siellä kohdataan asiakas on sellainen, josta kaikkien meidän terveydenhuollon ammattilaisten olisi hyvä ottaa mallia. Iso kiitos Jarmo, Laura ja Maria, teistä on ollut suuri apu kokonaisvaltaisessa hoitamisessa!
Onko joku muu joutunut terveydenhuollon pompottelemaksi? Etenkin mielenterveyteen liittyvissä tilanteissa olen kuullut paljon vastaavia tilanteita, että ihmistä ei oteta tosissaan ja hän joutuu tekemään paljon töitä että saa apua. Mitä ajatuksia teksti herätti? Kolmannessa ja viimeisessä osassa tuon lähipiirin merkitystä esiin sekä avaan vähän enemmän omia ajatuksiani ja syitä miksi halusin tuoda meidän tapauksen esiin.